Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

"Nimeni on Jaana Ojalainen. Synnyin Jyväskylässä vuonna 1968. Olen sitkeä ja yritteliäs, kierrättämiseen sitoutunut käsityöalan moniosaaja. Kierrätyksen perusopinnot suoritin kotonani, jossa äitini oli kierrätyksen erityisasiantuntija. Paras opettajani kädentaitojeni kehittämisessä on ollut isäni, joka kuuluu Pelle Pelottomien sukuun.

 

Valmistuin vuonna 1987 pukuompelijaksi. Täydensin vielä vaatetusalan opintojani parilla vuodella painottuen kaavoituspuoleen. Oman pikku ompelimoni, HienoStellan, perustin vuonna 1991.

 

Äitiys vuonna 1996 sai minut ajattelemaan monista asioista eri tavoin kuin nuoruusvuosinani olin ajatellut. Ikuisena pöytälaatikkorunoilijana innostuin kirjoittamaan pieniä, lapsille sopivia, luonnon ihmeitä avaavia kertomuksia. Pihallamme kompostin takana asuva hiiri sai nimen Hiiri Hiirulainen ja seikkaili eri vuodenajoista kertovissa tarinoissani. Aloin tietysti myös kuvittamaan satujani. Tutustuin akvarelliväreihin. Samaan aikaan hyvä ystäväni kaivoi vintistään vanhan varjoteatterikehikkonsa ja sain tilaisuuden syventyä varjoteatterin tekemiseen. Syntyi tarinat metsästä ja merestä varjoineen ja käsinukkeineen. Yhden naisen Matkateatteri Lumous oli syntynyt ja kiersi päiväkodeissa, kerhoissa ja tapahtumissa esittämässä näitä interaktiivisia kertomuksia Suomen luonnosta. Sittemmin opiskelin lastenohjaajaksi, jotta pääsisin lähemmäksi lasten kanssa tekemistä.

 

Nuoruuden haaveeni vaatesuunnittelijana ei koskaan toteutunut, vaikka taiteet ovatkin olleet aina ominta aluettani. Nuorena opiskelin aikuisopistossa öljyvärimaalausta. Aikuisena Pekka Halosen akatemiassa ensimmäisen vuosikurssin kuvataideopinnoissa, sekä Evtekissä graafista suunnittelua.

 

Valokuvaus on ollut myös ainainen intohimoni ja rakas harrastukseni. Nuorena kehitin itse omat valokuvani omassa pimiössäni. Valokuvauksen tuotoksiani on esillä ja myytävänä Vastavalo.fi – palvelussa.

 

Unelmani on saada vielä tehdä lapsille kuvitustyötä, joka auttaisi lapsia ajattelemaan tärkeitä asioita, joita minun mielestäni ovat esimerkiksi luonnon ja elämän kunnioittaminen. Toivoisin, että lapsuudesta voisi kantautua aikuisuuteen asti tärkeitä arvoja, joita kunnioittaa. Sekä myös jotain taianomaista sadunhohtoa, josta voisi ammentaa uskoa omiin unelmiinsa. Minun lapsuuteeni kuuluivat mm. Ikuiset kertomukset, joiden kaunis kuvitus teki minuun lapsena suuren vaikutuksen. Omiin kuvituksiini lentävät enkelien sijaan useimmin keijukaiset, joita uskon lapsena nähneeni kulkiessani metsissä, niityillä ja purojen varsilla.

 

Käsillä tekeminen, käsityöt, ovat asia jota rakastan. Korujen suunnittelu ja valmistus on muodostunut tärkeäksi osaksi työtäni.

 

Eläimet ovat aina kuuluneet elämääni. Tällä hetkellä tätä virkaa hoitavat karvainen Jakke ja Manta, hurjapäinen kissamme."